lauantai 14. lokakuuta 2017

Nyt saa taas vähän ostostella

Nyt kun on saanut hyvin myytyä ylimääräistä tavaraansa pois Mansen blogikirppiksellä niin voi taas antaa ostohimoilleen vähän löysää ja hankkia paremmalla omatunnolla jotain uutuuksia kotiaan koristamaan.

Piipahdin Hämeenlinnassa lempikirpparillani ja sieltähän taas löytyi; vanha katukyltti oli niin hurmaava, että en pystynyt vastustamaan kiusausta. Kun paikkakin vielä tuli heti mieleen oli ostopäätös tosi helppo tehdä. Samasta paikasta mukaan tarttui myös ihanalla patinalla oleva vanha rihvelitaulu, jollaisia olen huomaamattani alkanut keräillä. Ovat niin näppäriä muistutuslappuja jos tarvitsee perheenjäsenille viestejä jättää tmv. 

Pala sikuria ja sakset löytyivät myös Hämeenlinnasta ja ne ostin ihan puhtaasti vaan somisteeksi jouluisiin juttuihin.

P.S. Se edellisessä postauksessa mainitsemani sauma on nyt ratkottu. Auttoi kun kävin täällä julkisesti siitä kertomassa, en enää kehdannut vitkutella (haha).

Sieltä Suomen kasarmin aarteista lähti vihdoin matkaan myös tämä hauska vanha ja aito kasarmialueen kaappi. Olin tätä kyyläillyt jo monta viikkoa aina siellä käydessäni ja heidän Face-sivultaan, mutta en ollut ostanut vaikka mieli kovasti tekikin. En ollut ostanut kun en  oikein tiennyt että minne tuon sijoittaisin kotonani. 

Vannoin viime kerralla siellä käydessäni, että ostan sen seuraavalla kerralla jos se siellä vielä on ja keksin vaikka väkisin paikan ja sitten se ei tietenkään enää ollut nyt kun menin. Onnekseni olin kuitenkin huomannut että olivat aikeissa osallistua Helsinki Retro & Vintage Design Expo-tapahtumaan ja älysin kysyä oliko kaappi pakattuna kuormaan sinne, ja sieltähän se sitten minulle vielä löytyi. 

Nyt se sovittelee itseään työhuoneen takan vierille, että tuleeko siitä kaipaamani sähkötyökalukaappi tuohon vasemmalle vaiko oikealla puolelle vai meneekö sittenkin keittiön nurkkaan lääkekaapiksi pienemmän tilalle. Tällä hetkellä vaakakuppi on kyllä vahvasti työhuoneen puolelle kallellaan.

Now that I've successfully sold some of my un-used treasures I can, with a better conscience, buy some new ones again. I went to Hämeenlinna to my all time favorite fleamarket Suomen kasarmin aarteet and made some good finds. I got myself a vintage enamel street sign, a chalk board and a cabinet I had my eye on for several weeks. The old piece of chicory and scissors I found from another fleamarket in the same town.

Now I just need to decide either to put the cabinet on the left or on the right side of the fire place. Both seem too good right now.

1 kommentti:

  1. Sikurisakset olikin hieno löytö, mitähän kaunista saatkaan niistä aikaan :)

    VastaaPoista