maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kevättä messuilta

Kerkesin kaikilta kiireiltäni piipahtaa viikonloppuna myös Kevätmessuilla katsastelemassa ja fiilistelemässä kesäsesongin tulemista eri muodoissaan.

On ihanaa kun tähän aikaan vuodesta jolloin missään ei vielä kuki eikä ole vihreää on tuo yksi suuren suuri paikka joka on muutaman päivän ajan täynnään molempia. 
En ollut vielä oikein päässyt kevätfiilikseen itse, mutta pari tuntia messuhalleja kierrettyäni huomasin että se oli vihdoin alkanut jo vähän itää sisälläni.

Oma koti puolella kävin moikkaamassa ystävääni Katjaa joka oli suunnitellut Domus Classicalle näin valtavan hienon messuosaston. Ensi kertaa olivat messuilemassa ja täytyy heti antaa täydet pisteet toteutuksesta. Nyt on nimittäin tyyli niin kohdillaan että! 

Ja pitihän kevätmessuilla tietenkin katsastaa myös kasvi- ja sipulitarjonta. Näitä kuvan lankakerän näköisiä kukkasipuleita ihasteltiin kovin, mutta kaikessa tohinassa unohdin tyystin katsoa minkä kasvin sipuli tämä on. Niin nättejä tuollaisenaankin, melkein teki mieli ostaa näitä ihan vaan koristeeksi mutten kuitenkaan raaskinut.

Sen sijaan ostin messuilta itselleni tuliaisiksi kolme valkoisen pikkutalvion tainta. Toissatalven lumeton pakkanen tappoi puutarhastamme sinikukallisen ja olen koittanut tätä valkoista tilalle metsästää ja nyt tärppäsi. Kotimaista kantaakin vielä. Täytyy nyt koittaa vaalia tätä kaunokaista ja suojata syksyllä jos kovia pakkasia uhkaa ilman lunta tulla.

Ja vihdoin sitten tänään olin jo niin täynnä kevättä että painelin puutarhaani kevätsiivouksen merkeissä oksasakset ja harava mukanani, mutta pari tuntia tuulen kanssa taisteltuani päätin luovuttaa ja jatkaa hommia sitten paremmalla kelillä.

I finally started to feel the spring coming when visiting the annual Spring Fair Kevätmessut.

4 kommenttia:

  1. Valkoinen pikkutalvio on kyllä ihan ylisöpö ❣

    VastaaPoista
  2. Lankakerän näköinen möykky on jerikonruusu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsi että nyt harmittaa etten ostanut. Olisi ollut tosi hauska kasvatettava tuollainen muinaiskasvi. :-)

      Poista
  3. Hehee nuo "lankakeräthät" olisi hienoja sisustuksessa.Näyttää hyvältä sekä vihreänä että ruskeana:)

    VastaaPoista