sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Jouluostoksia Kettukarkki SHOPista

Kaupallinen yhteistyö: Kettukarkki SHOP

Piipahdin pitkästä aikaa Kettukarkki SHOPin myymälässä pikkujouluilemassa, vaihtamassa kuulumisia muiden sisustusbloggaajien kanssa ja tietty moikkaamassa ystävääni ja  kauppiasta Mairea. Samalla tuli tehtyä ihan loistavia joululahjaostoksia sekä hankittua tarpeellista ja ihanuuksia vähän omaankin kotiin.

Minähän olen tunnetusti saippua-, pesuaine-, tuoksu-, ja sisustushullu joten tuon kaupan valikoimat ovat minulle kuin kissanminttua. Ja näin joulunaikaan on ihanaa kun saa levittää tätä omaa hulluuttani lahjojen muodossa myös toisille (ja olenkin näin onnistunut muutamaan tätä vähän tartuttamaankin).

Ja sitten niihin osteluihin. Ihastuin täysillä näihin tummanharmaisiin  kivipestyihin Hamam-kylpypyyhkeisiin ja nappasin mukaani oitis kaksi viimeistä hyllystä perheemme miesväelle. Ne kun jättävät aina pyyhkeensä lojumaan ties minne niin nämä sointuvat huushollissamme ihan joka paikkaan ja näin ollen voivat rauhassa jatkaa tapojaan. (Ja koskapa juuri nuo kuvan pyyhkeet ovat nyt kaupasta loppuunmyydyt niin linkkaan tähän koko muun pyyhevalikoiman josta löytyy varmasti se omaankin sisustukseen sopiva ehdokas jos joku ideasta innostui.)

Lahjapaketteihin menee taas tuo söpsäkkä alumiininen saippuateline jota saa tällä hetkellä vain myymälästä ja siihen sopiva  SOAP-merkin saippua. Omaan käyttöön menee taas tuo niin järjettömän nätti hammasharja joka myös löytyy vain myymälästä. Nettipuodista vastaavat tässä linkissä.

Lahjapaketteihin luikahtaa tänä jouluna myös tuo ihan paras (itsellä aina käytössä) musta tiskiharja sellaista himoitsevalle sekä itselle ja yhdelle toiselle tyypille tuota uutta Bees wrap elmukelmun luomua korvaajaa, josta itse olen hyvinkin innoissani. 

Varma nakki lahjoina on myös saippuat ja nämä L:A Bruketin nestesaippuat ovat omia henkilökohtaisia suosikkejani, käytössä superhyviksi todettuja ja siksi helppoja suositella myös muille. Minulla on aina ammeen reunalla tuota Salvia-Laventeli-Rosmariinia sekä Tummaa vaniljaa, käyvät molemmat hyvin sekä miehelle että naiselle. Niiden kanssa samaan pakettiin sopii loistavasti esim. nätti käsipyyhe.

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä omaan käyttööni nämä ihanat Maison Bellen pyykinpesuaineet. Ekologisia ja oivalliseksi todettuja joissa herkullinen tuoksu pysyy hyvin pyykissä kuivanakin. Sopisivat kyllä mielestäni todella hyvin pukinkonttiin myöskin.

Joululahjaostokset ehtii tehdä Kettukarkki SHOPista kun tilaa viimeistään 20.12. klo 14:00 mennessä ja kannattaa piipahtaa myös Käpylän idyllisessä myymälässä, sieltä löytyy paljon lisää valikoimaa mitä nettiputiikissa ei vielä ole esillä.

In collaboration with Kettukarkki SHOP. Chose my favorites from the shops selection for myself and to give as Christmas gifts. Links to the products below the pictures.

2 kommenttia:

  1. Kauniita nuo Hamam-pyyhkeet!Musta on itselle tuttua sarjaa.

    VastaaPoista
  2. Nää käy kyllä niin passelisti sun sisustustyyliin! Ja ekologisiin vaatimuksiin :)

    Tuo Bee's Wrap on ollut melkoine hitti (taitaa vissiin aika moni olla kyllästynyt elmukelmuun...). Ja sitä piti vinkata myös, että noita kivipestyjä hamampyyhkeitä on tulossa pian lisää!

    Rauhaisaa joulukuun loppua, ja kiitos vielä lämmittävistä tuliaisista ;)

    VastaaPoista