lauantai 2. heinäkuuta 2016

Inspiraatiot

Minulle isoimmat inspiraatioiden lähteet sisustusjutuissa ovat aina olleet sisustuslehdet. Ostelen ja luen niitä ihan viikoittain. Vuosien varrella suosikit vaihtelevat sen mukaan mikä kiinnostaa itseä eniten. Yhtenä vuonna voin lukea innolla yhtä tiettyä ja seuraavana vuonna se onkin jo ihan huono. 

Nyt viimeisen vuoden on ehdoton ykkössuosikkini ollut tämä Country Living Modern Rustic -pumaska. Se on hyvin sisustuskirjamainen kattaus ihmisten koteja ilman turhia mainoslöpinöitä tai muuta. Pelkkää asiaa kannesta kanteen. Tyk-kään ja luen aina sivut ihan hiirenkorville näistä.

Toinen hyvä inspiraatioiden lähde ovat sisustuskirjat. Tykkään siitä kun voi tuijotella kuvia pitkään ja eri aikoihin vuorokaudesta, mitä ei välttämättä taustavalaistuilla ruuduilla pysty tekemään. Eri kellonaikoina voi kuvat näyttäytyä ihan tosissaan eri valossa. 

Tämän kuvan sisustuskirjaa minulle suositteli ystäväni, sanoen että ihan oikeasti tuntuu että pitäisin siitä, että minun sisustusfilosofioissani on jotain hyvin samaa kun tämän kirjan kirjoittajalla. Ja pari viikkoa sitten sen vihdoin ostin. Ja kyllä ystäväni oli oikeassa, pidän todella, todella paljon.

Ja kolmas iso inspiraation lähde minulle ovat ihmisten oikeat kodit, kaikenlaiset kodit joista näkee että niissä viihdytään ja niitä sisustetaan juuri omien mieltymysten mukaan.  Ja sellaisihan löytää nyt ihan parhaiten StyleRoomista. Siellä on jo aivan valtavasti albumeita todella laajasti sisustamiseen, kotielämään, mökkeilyyn ja puutarhaan liittyen. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti kaikenlaiset kotien ennen / jälkeen remonttikuvat sekä tietysti tee-se-itse jutut ja tuunailut. Ja kun saan vielä kahden viikon välein sähköpostiini StyleRoomin uutiskirjeen pysyn hyvin kartalla siitä mikä juuri nyt on sisustusrintamalla kiinnostavinta. Uutiskirjeestä löytyy myös näpsästi infoa sen hetken avoinna olevista kilpailuista ja poiminnat parhaita sisustusvinkkejä. Kannattaa siis ehdottomasti tilata.

My three biggest sources of inspiration at the moment are, magazines, books and StyleRoom
Magazines I like may vary depending of the content and time of the year, but I do buy and read them regularly. Now the favorite is Country Living Modern Rustic.
Books I love too, Sibella Court's etc was recommended to me by a dear friend, and she was so right saying I'd love it.
And StyleRoom gives me so much inspiration with it's variation of homes and summerhouses and garden albums. I especially love all the before and after, and diy albums. I also recommend signing up for StyleRoom newsletter, it's the best way to keep up with all things new and the cool competitions.

3 kommenttia:

  1. Minäkin olen sisustuslehtien ja -kirjojen suurkuluttaja. Courtin kirjat ovat ihania, aivan kuin olisi matkalla. Kannattaa tutustua myös kirjoihin Nomad, Bowerbird ja Gypsy. Sinun sisustuksesi tosiaan heijastavat Courtin maailmaa. Itse rakastan lukea niitä, mutta sisustuksessa päädyn kuitenkin yleensä vähän erilaisiin ratkaisuihin. Hauskaa kesää kirjojen ja lehtien parissa! T: Minna J.

    VastaaPoista
  2. Hei, mistä olet ostanut mainitsemasi kirjat? Kiinnostaisi totisesti itseäkin. Sinulla on valtavan hyvä blogi ja maku. Seuraan postauksiasi innolla koko ajan! Niin hyviä vinkkejä, joka huoneessa! Näitä lisää ja hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Country Living löytynee ihan hyvinvarustelluista marketeista tai lehtipisteistä ja Sibellan kirjan ostin Adlibriksestä. :-)

      Poista