keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kylässä telkkarissa

Olin eilen visiteeraamassa Yleisradiolla muutaman muun sisustusbloggaajan kanssa tutustumassa Ylen tv-tuotantoon ja erityisesti lavastajien ammatikuntaan ja tarpeistoon. Päivä oli mitä mainioin ja oli tosi kiva olla tuolla kurkkimassa kulissien taakse että miten ja millä sitä telkkaria oikein tehdään.

Saimma kierrellä radion puolella, lastenohjelman kuvauksissa sekä uutis- ja ajankohtaisohjelmien toimituksissa ja lavasteissa. Oli aika hauskaa nähdä kuinka pieniä nuo studiot luonnossa olivatkaan ja kuinka automaattista kaikki nykyaikana on. Uutistenlukija on yleensä studiossa ihan yksin seuranaan vain "itsekseen liikkuvat" kamerat, demonstroi itse Piia Pasanen.

Pääsimme kiertämään lavasterakentajien työtiloissa ja kuulimme paljon mielenkiintoista tämän ammattiryhmän toimenkuvasta. Kiva oli myös konkreettisesti nähdä mistä ja miten niitä lavasteita eri produktioihin rakennetaan, kaikki ei aina ole sitä miltä se tv-ruudulla näyttää.  Paljon tehdään itse ja kevyistä materiaaleista, niitä kun voi joutua siirtelemään paikasta toiseen melko nopeallakin aikataululla.

Tässä huoneessa hauska yksityiskohta olivat nuo jo eläkkeelle jääneiden mestareiden työtakit seinällä. Niin mieltä lämmittävä yksityiskohta.

Ompelimon puolella kuului aika monta ihastunutta huokausta varastojen laajuudesta ja valikoimasta johtuen. Täällä oli ihanassa järjestyksessä niin kankaat kuin verhotkin aina arvokkaimmasta antiikista nykyaikaan. Varsinkin verhovarastossa huokui mennen ajan tunnelma. Siinä niitä hypistellessä väkisinkin mietti että missä filmeissä ne mahdollisesti olivatkaan olleet ja ketkä näyttelijät olivat niihin koskeneet.

Varsinaisen tarpeiston puolella joutui allekirjoittanut kyllä pyyhkimään välistä kuolaa suupielistään kun niin pal kaikkea ihanaa siellä oli. Hyllykilometreittäin ihan kaikkea eri aikakausilta olevaa lavastajien tarpeisiin. Bongasin niin monta aarretta tuolta jotka olisivat kelvanneet mitä suurimmalla ilolla myös omaan kotiini, mutta valitettavasti tältä kirpputorilta ei saanut ostaa mitään. (Yhdeltä toiselta sai, mutta siitä tarkemmin myöhemmin).

Lopuksi suikkasimme vielä sukkelasti läpi vaatevaraston. Sielläkin niskani nyrjähtelivät kun pääni kääntyili sitä mukaa kun kaikkea huisia ja hienoa vastaan tuli. Tällä osastolla kuulema vierailee tiheästi lukemattomia julkkiksia sovittelemassa vaatteita eri ohjelmia varten. Melkein ihan jokaiseen vaatteeseen on joku kuuluisuus koskenut. Aika huimaa sekin, voivatkohan ne pestä niitä laisinkaan? Tsih.

Päivä oli aivan ihana ja seura mitä mainiointa. Paljon näin ja koin ja opin. Oli melkein haikeaa lähteä tuolta pois ja palata tähän omaan elämäänsä ja omiin "lavasteisiinsa". Kiitos Yle tästä, oli huikea kokemus.

I got to visit Yleisradio the oldest tv- and radio broadcasting company in Finland. They have a huge compex of studios and warehouses in Pasila Helsinki. We toured around the newsrooms, studios and set making workshops, including the huge warehouses full of fabrics, properties, furniture and other stuff needed to make tv programs. It was such fun for me and I learned a lot of how tv works behind the flat screen I look at home. 

2 kommenttia:

  1. Ny rykäs kateuden puolelle! Hieno reissu, uskotaan! Ai joo, suosittelen sitä liesituuletinta joka meillä on. Siskolla on kans ja tykätään 2-0.

    VastaaPoista
  2. Olen myös joskus päässyt tuolla Ylellä käymään ja oli kyllä vaikuttava kierros. Vieläkö siellä oli se "Ylemyymälä"porttien sisäpuolella josta saa ostaa tavaraa mitä myydään ylen shopissa netissä?

    VastaaPoista