tiistai 4. elokuuta 2009

Kirsikkayllätys



Pihallani kasvaa kaikenmoisia puita, joita olemme mieheni kanssa muiden pihoilta taimina saaneet. Yllätyin kuitenkin melkoisesti, kun yhteen luumuksi luulemaani puuhun oli ilmestynyt yksi punainen kirsikka. Yllätys oli aluksi varsin mieluinen, sillä rakastan kirsikoita ja olen jo kauan haaveillut kirsikkapuusta.
Kirsikan kypsymistä odotettiin paatoksella ja sitä käytiin välillä varovasti koettamassa - että onko kypsä syötäväksi, kunnes sitten eräänä päivänä marja tuntui sormien välissä sopivan pehmeältä maistamiseen.
Pettymys oli lähes yhtä karvas kuin marjakin. Hapankirsikka pahus sentään.
No, onhan puu toki kaunis ja kenties nuo marjat linnuille kelpaavat.

8 kommenttia:

  1. Meilläkin on pihassa kirsikkapuita ja niistä tulee aika hyvin marjojakin. Kirpeitä ne on siihen saakka kunnes väri on syvän viininpunainen. Vielä tummempi kuin kuvassa. Eivät ne tosin maultaa kaupan makeita voita...valitettavasti:)

    VastaaPoista
  2. Mä mietinkin, että pitäiskös odotella kunnes tummuu vielä, mutta kuvittelisin ettei tuon maku olisi paljoa parantunut odottelusta - niin hapan se oli.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on kirsikkapuu. Sen satoa olen kerran maistanut ja pahoja olivat. Linnut tosin taitavat tykätä.. olen nähnyt kun oksilla keikkkuvat harakat niitä napsivat.

    VastaaPoista
  4. Hitsi, harmi makua, jos ensi vuonna vielä tulisi kirsikoita ja testaisi tosiaan ihan tummanpunaisina miltä maistuvat, kirsikkapuut pihassa olisivat kyllä parhaita kesään.

    VastaaPoista
  5. Meillä on samanlaisia kirsikoita ja tosiaan oikein tummina ovat aika tavalla mehukkaampia ja maistuvampia. Minä syön niitä jugurtin kanssa hunajalla makeutettuna. Happamiahan ne ovat, mutta eivät oikeasti pahalla tapaa. Toivottavasti ensi vuonna pääsette maistamaan niitä oikeasti kypsinä.

    Niin ja nuo hapankirsikat ovat kulemma hyviä leivontaan ja säilöntään. Itse en ole päässyt vielä moista testaamaan, koska marjat katosivat jotenkin parempii suihin. ;)

    VastaaPoista
  6. Kirsikoita on kahdenlaisia, juuri tuollaisia ihan punaisia ja sitten tummia, melkeinpä mustia. Voisiko olla, että sinun puusi on koristekirsikka, eikä sitä ole tarkoitettu syötäväksi? Sellaisiakin on olemassa. :)

    ps. Meillä ainakin molemmat, punaiset ja tummemmat ovat oikein makeita ja mehukkaita.

    VastaaPoista
  7. Eksyin tänne ja jämähdin. Ihastuin!
    Täällä täytyy käydä useimminkin, kiitos!

    VastaaPoista